Kommunikaation perusasioita

Kommunikaatio

Papunetin kuvapankki Elina Vanninen

Lapsen oma motivaatio on kommunikaation kehittämisen perusta.

Kuntoutusohjaaja Liisa Piironen painotti, että kaikilla ihmisillä on tarve kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Hän puhui Angelman-yhdistyksen 10-vuotis juhlaseminaarissa vanhemmille kommunikaation perusasioita. Mikä kommunikaation menetelmä valitaankaan, sen perusteet kannattaa opetella kunnolla. Menetelmäksi etsitään se, joka on lapselle mielekkäin. Kaikkien lapsen kanssa toimivien ihmisten tulisi käyttää samaa kommunikaatiotapaa. Liisa Piironen työskentelee Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä Honkalampi-keskuksessa. Hänellä on 30 vuoden kokemus kehitysvammatyöstä ja 13 vuoden kokemus kommunikaatiosta haastavan lapsen kanssa muun muassa perheissä, päiväkodeissa ja kouluissa. Hän työskentelee pääasiassa alle kouluikäisten lasten kanssa. Lasten ohella vanhemmat ovat olennaisen tärkeitä yhteistyökumppaneita.
– Työssäni olen kokenut, että arkityössä on itse löydettävä keinot ja välineet kommunikoida. Parhaita opettajiani ovat olleet kehitysvammaiset lapset ja heidän vanhempansa, hän kertoi.

Mitä varhemmin, sitä parempi

Liisa Piironen kertoi ajattelevansa, että kommunikaatio kehittyy diagnoosista riippumatta kaikilla samansuuntaisesti, mutta yksilöllisesti. Lapsi pitäisi saada kuntoutuksen piiriin heti, kun hänellä on diagnoosin perusteella odotettavissa kommunikaation ongelmia, kuten puheen viivästymä, vain yksittäisiä sanoja tai puheen puuttuminen kokonaan.

– Olen tosi iloinen, jos luokseni tulee 1,5 – 2- tai 3-vuotias lapsi, ja tosi surullinen, jos lapsi on jo 4-vuotias, koska silloin monta kehityksen vuotta on jo takana, Liisa Piironen kertoi.

Erityisesti AAC- eli puhetta tukevien ja korvaavien menetelmien aloituksen tulisi olla keskeinen kuntoutuksen osa-alue jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Oma-aloitteisen kommunikaation opettelun ja opettamisen voi usein aloittaa PECSillä (Picture Exchange Communication System), joka on vuorovaikutuksen oppimiseen tähtäävä AAC-menetelmä. Se on toiminnallinen ja perustuu lapsen omaan aloitteellisuuteen.

Myöhäistä ei silti ole koskaan. Jos kehitysvammainen ihminen oppii edes yhden oma-aloitteisen ilmaisun 50-vuotiaana, se on todella tärkeää. Kotona kommunikoinnin kehittämisen voi aloittaa jo lapsen ollessa puolivuotias. Kun esimerkiksi syödään, viitotaan joka kerran sana ’syödä’.

Mieli ja keho liittyvät yhteen oppimisessakin

Kommunikaation oppiminen ja kehittäminen vievät aikaa ja ovat kokonaisvaltaista toimintaa: mieli ja keho liittyvät yhteen. Jos lapsen keho on levoton, hänen on vaikea keskittyä oppimiseen. Kehon rauhoittamiseen voi löytää yksilöllisesti rauhoittavaa toimintaa. Tällainen toiminta voi olla esimerkiksi liikunnallista. Lapsen rentoutuminen sekä tilan ja tilanteen rauhoittaminen ovat kommunikaation kehittämisen ensimmäisiä askeleita. Lapsen keho on otettava huomioon myös menetelmän valinnassa. Jos lapsen on esimerkiksi vaikea hahmottaa omaa kehoaan, viittomat eivät ehkä ole ensisijainen vaihtoehto.

Alkuun lapsen motivoimisella

Kun Liisa Piiroselta kysyttiin, kuinka kommunikaatiotilanteesta saa keskittyneen ja rauhallisen, hän kertoi esimerkin omasta tavastaan.
– Otan tilanteeseen asian, josta lapsi on kiinnostunut. Käytän usein kuvia, voidaan lähteä liikkeelle esimerkiksi saippuakuplan kuvasta. Kun kuntoutusta aloitellaan, tarvitaan vahvaa materiaalia, jota lapsen on helppo käsitellä ja jota hän voi hypistellä, puristella, väännellä ja käännellä, Liisa Piironen kertoi.

Kommunikaation perusasiat rakennetaan jokaisen lapsen kanssa yksilöllisesti. Liisa Piironen aloittaa lapsen kommunikaation kehittämisen yleensä kotikäynnillä.
– Ensimmäisellä käynnillä havainnoin, miten lapsi kommunikoi ja mihin voin tarttua, eli mistä voin alkaa rakentaa yhteistä mielenkiinnon kohdetta vuorovaikutuksen ja jaetun tarkkaavaisuuden alkupoluille.

– Yhteistyö vanhempien kanssa on todella tärkeää. Jos lapsi ei puhu, aloitetaan heti AAC-menetelmillä. Tämä saattaa ajan saatossa mahdollistaa puheen kehityksen, mikäli se muuten on lapsen kehitykselle mahdollista. Nykytietämyksen ja kokemuksen mukaan kuvien, esineiden ja viittomien käytön aloittaminen ei estä mahdollista puheen kehitystä, vaan pikemminkin lisää joskus siihen mahdollisuuden, Liisa Piironen painotti.

Haastavassa tilanteessa on tunnistettava tilanteen juuret

Jos kommunikaation tavoitteena on lapsen käyttäytymistä muuttaminen tai ohjaaminen, kehonkielen on viestittävä samaa kuin muun ilmaisu, esimerkiksi kuvan. Jos esimerkiksi ei-sanaa tarkoittaa punainen kortti, myös korttia näyttävän aikuisen kehon on viestittävä ’eitä’. Korttien tai muiden välineiden ja kehonkielen on oltava välittömästi sidoksissa tilanteeseen.

Kommunikaatio ei ole vain perheen sisäinen asia, vaan lapsen koko verkosto on saatava mukaan käyttämään samaa menetelmää, ja aina samalla tavalla samanlaisissa tilanteissa. Toistaminen ja johdonmukaisuus ovat välttämättömiä.

Kun lapsi käyttäytyy haastavasti jossakin tilanteessa, Liisa Piironen neuvoo purkamaan tilanteen osiin, jolloin siitä tullaan syvemmin tietoisiksi ja eteenpäin pääsyn mahdollisuuden kasvavat. Olisi hyvä, jos tilannetta voisi tarkastella yhdessä lähipiiristä tai yhteistyöverkostosta löytyvän kumppanin kanssa.

– Mieti, mitä tilanteessa tapahtuu ja miksi? Mitä haastavasti käyttäytyvä lapsi saa tai tavoittelee käyttäytymisellään? Täytyykö siihen todella puuttua ja onko sitä muutettava? Mitä lapsi tekisi, jos hän ei tuossa tilanteessa käyttäytyisi haastavasti? Sammuuko käyttäytyminen, jos siihen ei kiinnitetä huomiota esimerkiksi katsomalla? Onko haastavan käyttäytymisen taustalla jokin fyysinen vaiva, kuten kipu tai väsymys?

Perheen ja sen yksittäisten jäsenten hyvinvointi edellyttää, että vanhempi tai vanhemmat tunnistavat omat voimavaransa haastavissa tilanteissa realistisesti. Näin he osaavat tarvittaessa hakea ulkopuolista apua.

Yksilöllisesti soveltaen lapsen lähtökohtien mukaisesti

Kommunikaation apuvälineitä ja menetelmiä on jo runsaasti. Tärkeintä on, että niitä valitaan ja käytetään yksilöllisesti kunkin lapsen omien lähtökohtien mukaisesti. Yhtä tärkeää on hallita valitun menetelmän perusteet, sillä se mahdollistaa menetelmän yksilöllisen soveltamisen arjen tilanteissa. Perusteiden hallintaa vapauttaa tilaa myös luovuudelle.

Angelman-lapsen kommunikaatiota kehitettäessä kannattaa miettiä, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä kaikkea hän osaa. Mistä hän pitää ja nauttii? Mikä on vaikeaa?
– Vaikeat asiat eivät tietenkään motivoi. Uuden asian opettelussa tarvitaan runsaasti onnistumisen kokemuksia. Niiden kautta mahdollistuvat pienin askelin innostus ja motivaatio haasteellistenkin asioiden opettelemiseen.

Lisäksi olisi mietittävä, mitä taitoja lapsen halutaan oppivan. Mitkä asiat ovat tärkeitä lapsen tulevaisuudelle ja arjen sujumiselle? Kun nämä kysymykset on selvitetty, pohditaan miten niitä voitaisiin opettaa. Liisa Piironen kannusti käymään tätä pohdintaa yhdessä jonkun kanssa.

On hyvä, jos lapsi saadaan itsekin tietoiseksi vahvuuksistaan. Jokainen haluaa kokea olevansa arvostettu ja hyväksytty.

– Etsi mukavaa yhteistä tekemistä lapsen mielenkiinnon kohteiden perusteella. Siihen voi sitten ryhtyä rakentamaan kommunikaatiota, Liisa Piironen neuvoi. Jos lapsi on kiinnostunut pyörivästä liikkeestä, hän voi esimerkiksi täyttää pesukoneen. Palkintona on rummun pyörimisen seuraaminen. Tässä tulee näkyviin myös ensin – sitten -järjestys, jota Piironen kehottaa noudattamaan, kun tarkoituksena on käyttäytymisen muuttaminen ja ohjaaminen.

Tiivistäen: ensin etsitään ne asiat, jotka toimivat, sitten määritellään, mihin halutaan vaikuttaa ja lopuksi mietitään, miten tavoitetta kohti päästään. Jos tavoitteena on käyttäytymisen muuttaminen jossakin tietyssä tilanteessa tai asiassa, Liisa Piirosen mukaan muutoksen haluttuun suuntaan pitäisi näkyä kahden viikon kuluessa. Muuten jokin valitussa menetelmässä ei toimi, ja tilannetta täytyy pysähtyä tarkastelemaan uudelleen.

Teksti: Tuula Puranen
Kuva: Janne Ruotsalainen

Lähde:
Liisa Piirosen luento Angelman-henkilön elämänkaari  Angelman-yhdistyksen 10-vuotisjuhlaseminaarissa 9.2.2007. Artikkeli julkaistu Tukiviesti-lehdessä.