Kirjoitukset

Mun äitini ei

Kirjoittaja Aika May 06, 2012 Kategoria Vammaisuus ja erilaisuus

Maukka on nuorimies, joka kommunikoi runsaasti ilman sanoja, viestittää ääntein, ilmein ja elein niille, jotka viivähtävät vierellä. Hän nauraa paljon ja halaa mielellään.

 

Jo kuudetta vuotta opetelimme julkisen liikenteen käytänteitä, kun Se tapahtui. Tiesimme jo kuinka bussikortti piipataan koneella; istutaan koko matka yhdellä paikalla; käytetään kuuluvia ilonkiljahduksia ja hörönaurua rajoitetusti, ei joka kerran, kun matkustajia tulee ja lähtee; koetetaan olla tarraamatta kuskin lippulaitteisiin tai lähellä olevien korvajohtoihin. Entäpä, kun tapahtuu jotain epätavallista.

Eräänä räntäisenä maaliskuun iltana matkasimme kirjastoon. Puolessa matkaa bussiin kompuroi isokokoinen, pyörryttävän paljon vanhalle viinalle haiseva mies. Kuin magneettikenkien voimalla hän pysyi vinosti pystyssä, ja ego kuulosti lentokentän kokoiselta. ”Paljonks mä oon velkaa! Kaksseitkyt! Vttu et on halpaa. Mä ostan sen siirrolla.”

Mies tömähti istumaan kahden nuoren tytön viereen: “Vttu kunootte gauniita. Täälhaiseegusijabensa”. Vierustytöt piipittivät, että ovat saaneet kotikasvatuksen, missä ei hyväksytä kiroilua. Kaikki muut bussimatkustajat näyttivät viestittävän kivettynein kasvoin ja säikähtänein silmin: En ole tässä. Älä huomaa minua!

“Vttu. Minä oon siltä puolelta Sukevaa, ettei sielä muuta tehdäkään ku kiroillaan. Viisvuotta Sukevall ja nyt lomill. Kato. Murhayrityst ja ryöstöö. Poika pääsjust ylioppilaaks. Johtajavttu eipäästäny mua juhliin. Pitäisheittää uuttakeikkaa nivois tarjoo pojallepari tonttuu. Katostana. Pollarilaitos vtunhomothomo. Deladela.”

Päässäni kihisi. Olin mekastuksesta ensin ylen ärtynyt, aioin huomauttaa kielenkäytöstä, mutta Sukeva-yhteyden älyttyäni pysyin vaiti. Koska matkasimme selkä menosuuntaan, seurasimme hässäkkää parhailla katselupaikoilla. Maukka nautti tapahtumista elehtien huomattavasti yli sopivan rajan. Olisipa hänellä nyt vähän enemmän tilannetajua. Tytöt tirskahtelivat Markukselle tai tilanteelle ja minä ynnäilin, josko tästä kehkeytyisi jotain epämiellyttävää. Kun mieheltä putosi kännykkä, Maukka päästi remakan naurun. “Kugavttu tääl mörisee? Mulleko tääl hirnutaa! Mullakii on sunikänen tyttö.” Mies skannasi katseellaan bussissa olijoita ja kähisi uhmakkaasti: ”Täs ei oo mitää nauramista. Ei se oosen vika. Ihminen se on siin mis muutkii. Ooks sä sen äiti? Sanoks sä sitä Maukaks?”

Siitäpä alkoi kahden erityisen tuen tarpeessa olevan kaverin yhteys. Jutustelua ja naureskelua, äbätystä ja buuaamista. Pitelin Maukkaa kutakuinkin paikallaan ja olin helpottunut, kun bussi jarrutti kirjaston pysäkille. Sukeva rymisteli kanssamme ulos: ”Saanko halata. Vttu ettäon hieno poika”. Maukka halasi jo miestä koko sylillisellä ja hekotti otsa otsaa vasten.

“Pidä Maukasta hyvä huoli. Voi helvetti! Lupaa, että pidät pojasta hyvää huolta. Mun äiti ei pitäny. Vttu, että mä oon pilannu mun elämän. Enkä mä tiiä, miten tää taas lähtee. Morjens Maukka. Muista aina, et sä oot hyvä jätkä, sano kuka tahansa mitä muuta. Nyt mua kyl itkettää. Mun on mentävä.”

Tulinja-lehti Blogilinjalla

2 Comments

Jätä kommentti