Ai kauheeta

Maukka syntyi liikunnalliseen perheeseen eikä hänessä ollut mitään vikaa. Hänellä oli kikkara tukka ja hän hymyili usein. Hän ei kylläkään äännellyt paljon eikä vienyt varpaita pontevasti suuhun, kuten tavalliset vauvat. Lapset kehittyvät kovin eri tahtiin.

Kun hän ei oppinut istumaan eikä kävelemään ajallaan, hänen sanottiin olevan kehitysviivästynyt. Kun hänestä kehkeytyi pyllykiitäjä ja hän änkesi itsensä pystyyn hämmästyttävillä käsivoimilla, kuntoutuspalaverissa neurologi saneli epikriisiin: ”Fysioterapian tarvetta ei ole.” Lue lisää →

Luonto ja luomuliikuntaa

Taivaalta puskee lunta vaikka on jo maaliskuun loppu. Me etsimme varastosta vielä kerran ison pulkan. Kahdenistuttavan. Onko mitään älyä, että reilu kaksikymppinen poika ja kyysikymppinen äiti pulkkailee yhdessä. Mitä väliä. Tuijottakoon jos tykkäävät. Ulos on päästävä, kun kerran sää sallii. Mennään hakemaan valoa aivoille, raitista ilmaa keuhkoihin ja lumipöllyä naamalle. Sinä taputtelet talvisäilössä olevan pyörän molempia satuloita. Katsot pyytävästi ja sanot “Äh“. Vastaan sinulle “Öh“. Höpöttelen, että pöppörölumella on hankala pyöräillä tandemilla. Taputat satulaa entistä kiivaammin “Äbä”. Huiskin käsilläni murteisen tukiviittoman “ei“. Toki tiedän, että pidät pyöräilystä ja haluaisit polkemaan, mutta sitä en tiedä kuinka paljon ymmärrät perusteluistani. Ehkä äänensävy on ratkaiseva, koska tyydyt pulkkaratkaisuun. Lue lisää →