Vammainen veljeni
Kuuluuko ystäväpiiriisi yhtään vammaista ihmistä? Minun kuuluu. Ja jos sellaisen tapaisit, niin mistä sen huomaisit? Tunnistaisitko hänet oudoista kasvonpiirteistä vai omituisesta käyttäytymisestä, puuttuvista raajoista tai kenties erilaisesta äännähtelystä?
Jos vammainen tulisi sinua vastaan, niin tarjoaisitko auttavan kätesi, osoittaisitko sormella ja nauraisitko, vai kääntäisitkö katseesi muualle ja et olisi huomaavinasikaan. Vammaisuutta on monenlaista ja se voi tulla monesta syystä. Joskus sen on itse aiheuttanut, mutta useimmiten se on vain ihmisen kohtalo ilman syytä.
Vammaisiin ihmisiin suhtaudutaan mielestäni usein hyvin negatiivisesti, peläten ja joskus ivallisesti.
Oma suhtautumiseni muuttui, kun veljelläni todettiin olevan paha kehitysvamma, josta ei koskaan parane täysin. Joskus pienempänä tuli itsekin naureskeltua, kun näki jonkun kummallisen kääpiön tai kuunteli änkyttävää luokkakaveria. Nyt sen vasta ymmärtää kuinka paljon vituttaa pikkuveljen puolesta, kun joku hyypiö kysyy, mitä sun pöljälle veljelle kuuluu! Eikö se ole tunnevammaisuutta, että keljuilee sellaisella asialla? Jos tämä ”kaveri” olisi nähnyt ensimmäiset kuume- ja epilepsiakohtaukset, niin varmaan olisi pitänyt turpansa kiinni.
Vammaiset ovat monella tavalla erilaisia kuin niin sanotut normaalit, mutta heillä on sellaisia asioita, joita toivoisi tavallisillakin ihmisillä olevan. Veljeni on esimerkiksi aina iloinen. Hän ei puhu, eikä toivo kenellekään mitään pahaa, vaan halaa ja on aito tyyppi. Hän ei ota mitään turhia paineita, ei edes silloin, kun hajottaa stereoitani, ränkkää tietokonetta, kun on työntänyt kynänpätkiä videoihin ja ne ei toimi tai piirtää omia graffiteja seiniin. Perheessä se kyllä aiheuttaa vipinää, huutoa ja päänsärkyä.
Onneksi vammaisuudesta puhutaan enemmän kuin aikaisemmin ja esitetään hyviä ohjelmia esim. televisiossa. Ohjelmissa on hyviä esimerkkejä siitä, että vammainen voi olla huippuälykäs tai vaikkapa huippu-urheilija. Omat kokemukset ja esimerkit auttaa ymmärtämään erilaisuutta ja toisen ymmärtämistä me tarvitsemme maailmassa.
Kuuluuko sinun tuttavapiiriisi ketään normaalia? Minun ei. Kaikki me olemme erilaisia.
Kirjoittaja: Mikko, 16 vuoden iässä. Maukka-veli tuolloin 10 vuotta. Kirjoitus: Äidinkielen aine. Aihe vapaavalintainen jostakin itselle herkästä aiheesta.