Onnellista kesää

Aika taitaa olla harhaa. Tuumailen mennyttä vuoden jaksoa: se tuntuu häkellyttävän lyhykäiseltä verrattuna tulevaan kokonaiseen vuoteen. Siemailen jyväskyläläisessä Coffee-housessa juomaani ja katselen kävelykadun ohikulkijoiden onnellisia ilmeitä. Toukokuu on ollut todella kaunis ja lämmin.

”Bonjour, Tuula!” Mjäts, pläts, mjäps – eurooppalaiset kevyet suudelmat hipaisivat poskiani. Huoneeseen pyyhälsi yrittäjyysvuosieni aikainen ystävä, jota edellisen kerran olin tavannut pari vuotta sitten. ”Mukava nähdä sua, mitä kuuluu” ja tuon sanottuaan vastasi korvanappiinsa kahdesti, pyysi suupielestään kuiskaten vahtimaan laukkuaan, haki kofeiinittoman kahvin ja kuplimattoman vichyn, avasi merkintöjä pullollaan olevan kalenterinsa, riisui täyspitkän takkinsa, kiroili gigakiirettä, vilkutti muutamalle tuttavalleen ja hengästyneenä elehtien lopetti vihdoin puhelun. ”No! Kerro nyt miten menee? Vieläkö se kehitysvammainen asuu sun luona? Niin, no joo, Markus. Ai pian jo 20! Mitäs sä oot puuhannu, kun mä olin taas periodin Brysselissä?”

Mistäs aloittaisin. Minä olin yrittäjävuosien jälkeen työtä vieroksuva jatko-opiskelija yliopistolla. Kalenterissani oli vain tentti– ja luentoaikoja, sosiaalitätien puhelinnumeroiden seassa. Mahdolliset palaverit koskettelivat kaikki jotain Maukan ohjelmaa tai terapiaa. Olen kuluneen vuoden aikana pudottanut 6 kiloa painosta ja saanut 9 takaisin. Aloitin tammikuussa uuden kuntoilukuurin, johon kyllästyin maaliskuussa. Koen paljon onnellisuutta ja haen omaa paikkaani yhteiskunnassa. Sain vakituisen paikan…

Kaverini repesi raikuvaan nauruun ja kiitti rehellisyydestä. ”Mulla on yks hyvä brokkis lähdössä. Onks sulla vielä puhujan taidot tallella? Ja, jos mä pyydän sut vierailevaksi luennoitsijaksi, minkä tittelin mä laittaisin?”

Vakuutin taitojen olevan kohdallaan, mutta aiheitten vaihtuneen. Jos titteliksi kävisi vaikka ”angelmama” tai ”erityisäiti”, niin niitähän voisi kokeilla. Seuralaiseni suoriutui nopeasti juomistaan ja rasvasiepparikapseleista, joissa puristettu universaalienergia vaikutti mielialaa kohentavasti. Pyryharakan lailla hän tuli, ja niin hän myös lähti mjäps, pläts, mjäpsien jälkeen. Pillereitten ja poispyyhällyksen välillä ystäväni kallistui myötätuntoisesti lähemmäs ja kuiskasi  “Kuule Tuula, sun tarttee tehdä itselles jotain. Mieti nyt vähän! Kuinka kauan sä meinaat pärjätä tollain? Uhrautuminen on sairasta. Sä jäät niin paljosta vaille elämässä! No joka tapauksessa – Ihanaa kesää!

Jäin vielä latte-kupilliselle. Mietin, mistä olen mahdollisesti jäänyt tai jäämässä paitsi. Mitä elämässäni olisi toisin, jos tilanteet olisivat toisin?  Henkiin on jääty ja pärjäillään. Brokkikset tulevat ja menevät, trendit ja terveyspallerot vaihtuvat. Vanhemmuus on ikuista, ja meillä on yhdessä voittopuolisesti hauskaa. Lapsi on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia onnellinen ja taitava ihminen.

Hyvää kesää sinullekin.

Tukilinja-lehti Blogilinjalla