Äitienpäiväonnea

Sängyssä vielä pötkötät pieni-iso Maukka-poikani. Olet kotiviikonlopulla äitienpäiväaamuna. Otetaan rennosti. Synnyit niin sanottuna terveenä poikana lähes 20 vuotta sitten. Kummastelin, kun et oikein oppinut istumaan tuetta etkä kävelemään ”ajoissa”. Vuoden vanhana alettiin lääkitä epilepsiaa ja neljän vanhana viimeistään myönsin, ettet ota ikäisiäsi kiinni kehityksessä tai osaamisessa. Raisu, villi, huonosti käyttäytyvä, ymmärtämätön poikani. Seitsemän vanhana todettiin: Angelmanin oireyhtymä, vaikea kehitysvammaisuus.

Enkelilapseni, kikkaratukka. Niin kuin minä pelkäsin puolestasi. Pelkäsin pilkkaa tai ettet pärjää, kun minusta aika jättää. Sinä hymyilet. Väsymyksen hetkinä minä surin sinun koko tulevaa elämääsi, tulevaisuuttasi isona könttinä ja turhan tummanpuhuvana. Sitäkin murehdin, kun et oppinut sanomaan ”äiti”. Et ollut tavallinen enkä minä oikein ymmärtänyt maailmaasi, jossa elit. Minulla oli painolastina silloin alussa vuosituhansia vanhat, jostain omaksutut asenteet, mielikuvat vammaisten vaikeasta elämästä, kauhukulttuurista niin kuin Notre Damen kellonsoittajastakin.

Tulit opettamaan minua, ymmärtämään elämää laajemmin ja syvemmin. Rypistät kulmiasi, kun näet minun nyt tietokoneen äärellä tusaavan itkua. Kirjoittaminen nostaa taas tunteet pintaan ja vapauttaa tunnemöykyistä. Kaikki järjestyy, ja kun luotan, järjestyy erityisen hyvin. Maailmasi on kaunis ja sinulla on paljon suojelijoita. Enää en pelkää puolestasi ja itsekin hengitän helpommin.

Vaikket puhu, tunnet syvästi, halaat ahkerasti ja sinussa on sitä hiljaista, luontaista viisautta, jota monet hakevat kursseilta tai uskonnoista. Olet sosiaalisesti kömpelö, ilosilmä, naurusuu. Olet höpsö koheltaja. Et opi kirjoittamaan, muttet myöskään ottamaan huumepiikkiä. Olet äidin murukka, mieleltäsi pieni poika 33 tuuman lököfarkuissa. Halataan. Tiedän, että mikäli hoksaisit saattaisitpa hyvinkin sanoa ”Onnellista äitienpäivää”! Mennään yhdessä poimimaan hiirenkorvaoksia, ja minä kiittäisin hellästi lausumalla sinulle Aale Tynnin runon:

Hymyily
Sivelen armaita kasvojasi, poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi, tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä.
Sinua ilman en elämästä mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni, löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli. Kasva kauas äitisi yli.

Tukilinja-lehden Blogilinjalla