Omaishoitaja
Taiteilija Markus R
Missähän vaiheessa vammaisen lapsen isästä tai äidistä tulee omaishoitaja? Silloinko minusta, kun ensimmäisen kerran karjaisin rumia ja puoliso ajatteli hakea jostain apua?
Vai silloinko, kun huomasin olevani enemmän lapsensa sihteeri, lakimies, oikeuksien puolustaja ja organisaattori kuin rakastava emo, ruoan ja turvan antaja. Anomuksia, todistuksia, puheluita ja tapaamisia. Elämään tulvi odottamattomia tapoja ja lakeja tulkintoineen, jotka säätelivät vammaisen lapsen perheen elämää ja yhteistyötä ammattiauttajien kanssa. Tai ilman heitä. Tähän elämäntehtävään liutaan, siihen ei pyritä eikä synnytä.
Luin aikoinaan Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n Lähellä -lehdestä, miten omaishoitajan tulisi huomioida myös itseään. Sekunnissa sanottu tai toimituksessa nopeasti listattu on todellisuudessa toteutettuna koko elämän mittainen projekti. Lista alkoi näin: rakasta itseäsi / opettele antamaan itsellesi anteeksi / opettele laiskottelun jaloa taitoa / hellittele itseäsi ja osta itsellesi vaikka kukka / ota omaa aikaa / hanki itsellesi harrastus, josta olet aina uneksinut.
Niin monesti olen aloittanut, mutta kesken on oman itsen muistaminen jäänyt.
Mietin joskus kirjoitustaitoisten vammaisten tekstejä lukiessani, että mitä Maukka saattaisi osatessaan sanoa. Ilmaisisiko voimallisesti, kuin Alatalon Tuomas. Alla olevan lehtileikkeen, sain postissa tyttäreltäni pääkaupunkiseudulta: Saatteessa luki: ”Äiti hei. Eikö tää kolumni ole sen saman, ihan tyhmäksi luullun, tosi älykkääksi osoittautuneen vammaisen pojan kirjoittama teksti? Ihan mielettömän hienosti ilmaistu. Eikö!” Rakkaudella Tiuku.
Testaa itsekkyytesi
Uhrautuvinkaan ihminen ei ole epäitsekkäämpi kuin muutkaan. Hän saa suloisen kiitoksensa sädekehältään, joka syntyy muiden ihailusta.
Uhrautuva, pyyteetön ihminen on harvinaisuus. Poikkeuksia löytyy hyvin harvoin. Jokainen hakee omaa parastaan hinnasta välittämättä. Ihmisten väliset suhteet perustuvat vaihtokauppaan. Päällisin puolin sitä sanotaan rakkaudeksi.
Tosiasiassa tapahtuu harvoin niin, että mitään saisi ilmaiseksi. Yritys ehdottomaan rakkauteen on kuin yrittäisi ulottua tähtiin.
Kuitenkin toivo elää. Jokainen haaveilee tulevansa aidosti hyväksytyksi puutteistaan huolimatta.
Uhrautuvinkaan ihminen ei ole epäitsekkäämpi kuin muutkaan. Hän saa suloisen kiitoksensa sädekehältään, joka syntyy muiden ihailusta.
Niin kunniakasta kuin omaishoitajan työ onkin, sisältää se monenlaisia henkisiä karikoita. Yritys nousta enkeliksi muuttuu helvetilliseksi.
Kiinnostavinta omaishoitajan työssä on juhlallinen rakkaus, jonka avulla hoitaja kuvittelee jaksavansa päivästä toiseen. Oikeastaan on oikein, että tämä abstraktio hänelle suodaan.
Minun äitini suoriutui upeasti lapsensa kasvattamisesta, mutta se muutti häntä lopullisesti. Iloisesta nuoresta naisesta tuli väsynyt, kovin väsynyt. Se oikeastaan on täysin ymmärrettävää. Suru, huoli ja jatkuva ympärivuorokautinen huolehtiminen kuluttaa loppuun vahvankin persoonan. Tuhansien tunteiden jatkuva prosessointi ei jätä tilaa rauhoittumiselle ja vapaille mielikuville.
Tuskallista se on hoidettavallekin nähdä, kuinka väsymys saa elämän supistumaan rajalliseksi, samanlaiseksi kuin hoidettavankin elämä. Sidotuksi. Yhtä kummallista on jokapäiväinen lupaus paremmasta; sitten joskus olemme itsenäisiä. Hullu olettaa voivansa muuttaa mahdotonta.
Jos muutos olisi mahdollinen, en tarvitsisi äitiäni nykyään. Olenhan mukamas itsenäinen, yksinasuva nuori aikuinen. Mutta se on illuusio, jonka olemme yhdessä luoneet voidaksemme jatkaa olemistamme.
Varsinainen oidipuskompleksi tämä tosiaan on. Kuinka pääsisimmekään toisistamme eroon, kun olemme olleet yhtä yli 20 vuotta.
Hoivaa ja rakkautta olen saanut paljon, en vain pysty samalla tavalla vastaamaan hellyyteen. Horjun kummallisten tunteiden sekamelskassa. Toisaalta ymmärrän äitiäni ja tunnen myötätuntoa, mutta teen hänet huolestuneeksi.
Minä kiitän kolmea henkilöä elämästäni selviämisestä. Uhmakasta äitiäni tietenkin. Hän on ollut kuin päälleni levittyvä suojaava kehä. Isääni, joka on käytännöllisen järkevä ja aina valmis auttamaan. Ja kiitän sitkeää Sinikkaa, jonka avulla löysin keinon kommunikoida.
Ilman heitä olisin ilman kieltä, ilman todellista mahdollisuutta.
Kolumnin kirjoittaja Tuomas Alatalo ”Testaa itsekkyytesi” Voima-lehti 1/2002
2 Comments
nWx0wGM8 Woma jj86fbFk16ptK1Lti7xT
NaMVI0Av3LTf Chur fSwlM6ufIQBl4co0pDqd
jsHHF2hl Nesciunt dolorum amet aut.
Nulla fugit eum aliqui
zEoBigkl Nulla ducimus animi natus. Iste saepe praesentium
7LOTuSobGi Quod dolorum non esse. Numquam non voluptatum err
KhpxFUDgC Nam repellendus neque. Ipsum ut quas aliquid magn
Illo laboriosam consequuntur vero. Vel provident
There used to be one that had several And they are available for adoption but they would crawl into your lap while you read
wh0cd434948 retin-a Advair Without Prescription
wh0cd325106 nolvadex rimonabant celebrex buy amoxil tadacip tadacip
wh0cd629978 colchicine Buy Acyclovir
If I commnuicated I could thank you enough for this, I’d be lying.
1abWith havin so much content and articles do you ever run into any issues of plagorism or copyright infringement? My site has a lot of completely unique content I’ve either created myself or outsourced but it seems a lot of it is popping it up all over the web without my permission. Do you know any methods to help prevent content from being stolen? I’d really appreciate it.
Luen aina silloin tällöin Angelmama sivujen kirjoituksia. On upeaa todeta ja aistia kuinka voimallisia ja energiaa erimuodoissaan antavia jutut poikkeuksetta ovat.
Hyvä, että joku/jotkut jaksavat jakaa ajatuksia ja kokemuksia. Se on yksi ihmiseksi oppimisen perusteita.
Kun kirjoitamme, toivoo, että joku lukee. Antaa ehkä palautetta. Kun puhumme, toivoo, että joku kuulee, jopa kuuntelee. Hienoa silloin, kun saamme sanoillemme vastakaikua. Niin onnellista, kun kuulija, lukija tai kokija kertoo sanoman koskettaneen. Kiitos Harri
Viimeisimmät kirjoitukset
Kommentit
Kaikki blogikirjoitukset
Categories