Tärkeä turhake

Sepänkadun kirppiksellä

Kesääni on jo parin vuosikymmenen ajan kuulunut kerran kaudessa myyntimatto kirpputorilla. Sääennuste lupasi mukavaa säätä juhannuksen jälkeiseksi lauantaiksi.

Myynnillisesti päivä oli sitä sun tätä, mutta hauskuutta ja tapahtumia aukiolla piisasi. Vieressäni kolme naista myi ugandalaisten naisten tekemiä paperihelmiä ja toisella puolella vanha mies kotitalonsa vanhaa pienirtaimistoa. Leppäveeltä. Mies jurotti koko aamupäivän, mutta naiset keräsivät äänet tasaisesti kilkattaen ompelutarvikkeita Afrikan keskellä sijaitsevalle, monella tavalla onnettomalle valtiolle. Vanha tuttuni jäi jutustelemaan Suomen valtion erityiskouluissa tapahtuvista isoista muutoksista ja ihasteli myyntimatollani olevia vesijuoksuvöitä. Hän toivoi, että joku ottaisi omakseen vaikeimmin vammaisten uinnin ja muun liikunnan, kun hän itse jäi nyt eläkkeelle. Tarjokkaita oli vähän, vain harva kuulemma tuntee erityislasten liikunnan omakseen.

Ohjatusta vesijumpparyhmästäni tuttu nainen lähestyi kojuani. En ollut nähnyt häntä aikoihin. Enkä tuossa kunnossa. Hän tukeutui keppiinsä kasvojen toinen puoli ilmeettömäksi valahtaneena. Nuori nainen lykki pyörätuolia hänen jäljessään. Vaihdoimme luontevasti traagiset kuulumiset. Puolitoista vuotta elämä oli ollut hänelle silkkaa tragediaa, terapiaa ja väkisin vääntämistä: kävely ja henkinen kantti oli vieläkin pohjamudissa. Toivotin hänet tervetulleeksi erityisliikunnan kevennettyyn vesijumppaan heti alkusyksystä. Vesivyötä ja avustajaa tarvittaisiin tässä tilanteessa varmasti.

Yksi vesivyö oli vielä alkuiltapäivästä myymättä, kun paikalle laaloi keski-ikäinen mies. Hän tokaisi ylimielisesti: ”Vuoden turhake.  Toi kapistus on takuusti vuoden turhake. Emäntä on reilut yhdeksäkyt-kiloinen ja käyny kolme vuotta polkemassa hallissa vettä. Mitään mainittavaa ei o tapahtunu. Ainakaan muhkeissa muodoissa.” Karjalais-temperamentilla ja kymmenen vuoden kouluttajakokemuksella kaivauduin taisteluasemiin: ”Keskustellaanpa asiasta muutama minuutti” – napautin. Keskustelua siitä ei tullut, vaan mies kuunteli kaksi tiivistä minuuttia papatustani paikalleen nauliintuneena.

”Jos ostat vyön ja unohdat sen mökin naulakkoon, niin se on juuri mitä sanoit. Mutta! Tuskinpa tuumaisitko noin, jos olisit nähnyt kaikki ne eri-ikäiset vammautuneet, jotka vyön avulla pääsevät pystyasentoon ja liikkumaan itsenäisesti vedessä, pitämään hauskaa muiden mukana. Mieti kaikkia niitä, jotka ovat elämänsä istuneet pyörätuolissa! Nyt heillä on mahdollisuus lähteä mukaan vesiin, altaalle, kylpylään. Ajattele iloisesti liikkuvia läskejä, lihaksia ja niveliä, mieltä, fiilistä, ylpeyttä itsenäisyydestä, osaamisesta, sukulaisten ja sisarusten yllättyneitä ilmeitä ja innostusta. Monet vammaisten vanhemmat eivät sanojensa mukaan olisi aiemmin uskoneet, että heidän lapsi pystyy uimaan, räpiköimään tai kellumaan itsenäisesti.”

”Voitko kuvitella kaikkia ikäihmisiä tai uimataidottomia, jotka ovat vuosia unelmoineet uskaltavansa mennä vielä turvallisesti mökkirantaan syvään veteen uimaan pelkäämättä taidottomuutta ja suonenvetoa! Muistatko itse. Ennen peloteltiin, että jos menee rantavesiin, niin Näkki vie. Entä ylipainoiset, reumaatikot, selkä- tai nivelvaivaiset, joilla kovalla alustalla liikkuminen on tuskaa tai kiellettyä. Eikä tietenkään unohdeta niitä huippu- ja eri lajien urheilijoita tai harrasteliikkujia, jotka vammojen operoinnin jälkeen pääsevät veteen kuntoutumaan huomattavasti aiemmin kuin kova-alustaisille kentille! Kaikkien erityisuimareitten lisäksi on nykyisin hirmuisen iso joukko niitä, jotka pysty-uivat vain sen takia, kun se on kivaa eikä se rasita niskoja. Ehkäpä et ole kuunnellut oman emäntäsi kuvauksia siitä, miten mukavaa vesijuoksu ja -jumppa on. Kannattaisi kokeilla.

“Niiiiiiiin – siinä mielessä”, mies myönteli ja poistui toiselle myyntipaikalle. Siinä kaupiteltiin kiinnostavia vanhoja uuninluukkuja ja ikkunanpokia.

Aqua Jogger

Vuosia testattu ja parhaaksi havaittu vesivyö.